Blogi

• Älä ota minua syliin
  Kirjoitettu 28.09.2014    

  Kommentit (0)

  

  Otsikko kannattaisi periaatteessa tatuoida vastikään adoptoidun lapsen otsaan.

  Vasta kotiutumisvaiheessa olevaa adoptiolasta hellitellään vain oman äidin ja isän sylissä. Lyhyet, ystävälliset ja päällisin puolin harmittoman näköiset sylihetket jonkun muun käsivarsilla sekoittavat pienokaisen pään.

  Siksi kenenkään ei pidä ottaa adoptiolasta syliin ilman lapsen vanhempien lupaa. Ei edes hetkeksi.

  Kuulostaa julmalta, mutta selvennän taustaa.

   

  Kun lapsi saa perheen, alkaa kiintymyssuhteen muodostaminen. Sen siteen, jossa sekä lapsi että vanhemmat kiintyvät syvästi toisiinsa. Sen tunteen, että lapsen ja vanhempien välinen rakkaus on suurta ja ehdotonta. Sen käsityksen, että juuri me yhdessä muodostamme perheen.

  Biologinen lapsi alkaa vierastaa, eli ujostella perheen ulkopuolisia jäseniä, keskimäärin kahdeksan kuukauden ikäisenä. Se on merkki siitä, että vauva on muodostanut jonkinasteisen kiintymyssuhteen vanhempiinsa ja perheeseensä.

  Kaikenikäisten adoptiolasten kanssa kiintymyssuhteen rakentaminen alkaa alusta, olipa kyseessä sitten alle vuoden ikäinen tai jo melkein kouluikäinen lapsi.

  Meitä adoptiovanhempia muistutetaan, että vanhempikin adoptiolapsi on perheeseen tullessaan kuin sylivauva, joka pikkuhiljaa ryhtyy tutustumaan vanhempiinsa. Niinpä adoptiolasta täytyy hoivata kuin sylivauvaa, vaikka ikää, pituutta ja painoa olisi monin verroin enemmän kuin pienokaisilla.

  Tunnen perheen, johon nelivuotiaana adoptoitu lapsi halusi nukahtaa äitinsä syliin. Tunnen toisen perheen, jossa melkein kouluikäistä lasta syötettiin kiintymyssuhteen vahvistamiseksi.

   

  Kiintymyssuhteen rakentaminen voi olla haastavaa etenkin silloin, jos adoptiolapsi on viettänyt ensimmäisen vuotensa lastenkodissa. Siellä vauvoille on riittänyt rajallisesti huomiota. Lapsella ei välttämättä ole mitään kokemusta kiintymyssuhteesta, koska hoitajilla on ollut hänelle vain vähän aikaa.

  Kun lapsi vihdoin saa oman perheen, hän tarvitsee tutustumis- ja kiintymisrauhaa. Jokainen kaappaus hymyilevän ventovieraan, naapurintädin, mummin tai kummin syliin, hämmentää lasta.

  Ensihämmennyksestä vieraan sylissä tokeentuneet adoptiolapset alkavat useimmiten hymyillä. Voi miten suloinen hän onkaan! Tosiasiassa kyseessä on puolustautumisreaktio. Kun hurmaa, ei tule hylätyksi.

  Vaan pian se ystävällinen ventovieras palauttaa lapsen vanhempiensa syliin, nipistää vielä poskesta, ja sössöttää perään hunajaisella äänellä. Lapsi hymyilee vieläkin, kenties jopa ojentaa käsiään vierasta kohti. Hei, älä jätä, vaan tykkää minusta!

  Äiti kiristelee hampaitaan, ja haluaisi kieltää hyväntahtoista tunkeilijaa, muttei kehtaa.

   

  Nykyään minä kehtaan. Koska ensisijainen tehtäväni on suojella lastani, kiellän käsiään ojentelevia ventovieraita kuuluvasti. Ei, et voi ottaa lastani syliisi! Sitten selitän rauhallisesti, mistä on kyse.

  Kaikki sylityrkyt ovat toistaiseksi ymmärtäneet, miksi he eivät voi halailla niin-kertakaikkiaan-hellanlettas-sentään-suloista lastani.

  Keniassa yhteisymmärryksen löytäminen ei ole yhtä helppoa, koska täällä on tapana kahmaista niin vieraat kuin tutut pikkulapset kenen tahansa syliin.

  Kumma kyllä, en ole vielä suututtanut ketään, vaikka en antanut edes adoptiojärjestön johtajan keinuttaa kuopustani sylissään.

  Sen sijaan perheeseemme kiintynyt esikoinen sai makeat naurut, kun vieras täti kutitti häntä kainaloista.

   

  Helliä perhehaleja!

  Mama Mzungu

   

    Takaisin

  0 kommenttia:

  Kommentoi:

  Lähetä

Muista tekijänoikeus! Älä lainaa tai kopioi blogin sisältöä ilman lupaa. Asante sana.