Blogi

  

  • Onnen omenoita, ilon ituja
    Kirjoitettu 15.08.2014    
    Kommentit (7)

    Itkeä, nauraa, iloita, surra, kiittää, toivoa, rikastua ja rakastua.

    Tätä kaikkea on sydämeni täynnä, oikeastaan yli äyräidensä. Olen saanut maistaa onnen omenoita. Tiistaina 12.8.14 tapasin suloisen tyttäreni ensimmäistä kertaa. Hänet!

    En enää muista, mitä lastenkodin toimistossa juteltiin ennen tapaamista. Sosiaalityöntekijät olivat ystävällisiä, hymyileväisiä ja puheliaita. Heillä ei tuntunut olevan kiire minnekään. Hei mennään jo, kirkui levoton mieli sisälläni.

    Vastasin kaiketi jotain järkevää kaikkiin kysymyksiin, vaikka mieleni myllersi malttamattomana kuin viikkorahojaan karkkikaupassa tuhlaavalla pikkutytöllä. Päästäkää! Näyttäkää! Tyttö tänne heti! Please!

    Viimein sosiaalityöntekijät päästivät piinasta. Siirryimme odottamaan h-hetkeä lastenkodin takapihalle.

    Sovimme etukäteen, että isoveli tapaa pikkuisen ensimmäisenä. Näimme kaukaa, kun tyttöä sylissään pitävä hoitaja lähti rauhallisesti kävelemään meitä kohti. Aivan liian hitaasti!

    Ennen kuin ehdin edes nielaista, isoveli ryntäsi jo täyteen juoksuun ja kaappasi tytön syliinsä. Prinsessa katseli poikaa hämmentyneenä ja vakavana, mutta tyynenä. Ei itkua, ei kirkumista, ei pakenemista. Ohhoh! En olisi uskonut!

    Kaktuksen kokoinen pala kurkussa polvistuin Prinsessan eteen ja ojensin varovasti käteni. Tyttö ei hievahtanutkaan. Suklaasilmät suurina, vakavina ja määrätietoisina hän tutki outoa tätiä. Hymyilin hölmön näköisenä, naama vaaleanpunaisena kuin flamingo. Hei kulta, äiti tässä! Mama!

    Sitten hän otti askeleen, toisen, ja antoi halata. Tytön silmäkulmasta karkasi pisara. Vain yksi. Oliko se kyynel? En saanut selvää. Mutta pisaroita ei tullut lisää.

    Ja niin tyttäremme antautui ensin äidin syliin, sitten isän. Välissä hän mussutti banaania ja jatkoi sitten tutkivaa tuijotustaan. Olettekos te nyt ne? Ne, joista on kohkattu koko aamu? Oikeesti vai?

    Kun vihdoin pääsimme lastenkodin vierastaloon omaan rauhaan, vaihtoi Prinsessa eri vaihteen päälle. Surusilmät vaihtuivat hymykuoppiin, kikatukseen, jokeltamiseen, innostuneeseen tössöttämiseen ja leikkimiseen. Voi ihanuus! Hän ei pelkää! Hän leikkii! Hän hymyilee! Hän puhuu! Hän on hän! Hän on tässä!

    Sielunpeilit sateisina ihmettelimme puolison kanssa perhettämme. Isoveli esitteli lelureppunsa sisällön yksi kerrallaan, ja sisko kikatti.

    Maailma on tänään hyvä paikka elää. Kietoudun marjapuuronpunaiseen onnellisuuteen ja irrotan itseni arkitodellisuudesta. Silittelen vuorotellen nukkuvia lapsiani, hymyilen pöljähtäneenä enkä pysty nukahtamaan. Minun perheeni!

     

     

      Takaisin
    7 kommenttia:
    Kati    19:14:02 16.08.2014
    Huikeaa! Onnea sydämestä sydämeen!
    Vastaa kommenttiin:
    Susanne    20:56:06 16.08.2014
    Voi rakkaat! Aivan ihanaa luettavaa ja jaan teidän kanssanne nämä ilon ja onnen kyyneleet!!
    Vastaa kommenttiin:
    Silja    23:52:55 16.08.2014
    Sanattomaksi vetää. Paljon, paljon onnea!
    Vastaa kommenttiin:
    TiiMi    11:18:27 17.08.2014
    Oih, kylmänväreitä ja silmien sumenemista havaittavissa täällä lukiessa! Paljon onnea ja ihania hetkiä tuoreena nelihenkisenä perheenä
    Vastaa kommenttiin:
    Tytti    17:13:02 17.08.2014
    Voi miten ihanaa ja liikuttavaa luettavaa, kyllähän tässä silmäkulmat kostuivat itselläkin. Paljon onnea koko perheelle. Niin onnellinen teidän puolesta!!
    Vastaa kommenttiin:
    Minna    19:23:50 17.08.2014
    Paljon onnea koko perheelle, kaunista!
    Vastaa kommenttiin:
    Marja    21:34:23 17.08.2014
    Onnea koko perheelle. On niin ihanaa ja kaunista luettavaa, että kyyneleet vaan vierivät pitkin poskiani.
    Vastaa kommenttiin:
    Kommentoi:

Muista tekijänoikeus! Älä lainaa tai kopioi blogin sisältöä ilman lupaa. Asante sana.

Seuraa Mamaa: