Blogi
-
Vuosi Westgatesta
Kirjoitettu 19.09.2014
Vuosi sitten epäuskoinen kauhu valtasi Nairobin, kun terroristiryhmä iski länsimaalaisten suosimaan Westgaten ostoskeskukseen. Massiivisessa hyökkäyksessä kuoli kaikkiaan 67 ihmistä.
Tämänhetkisen tilanneanalyysin mukaan terroristit hyötyivät vartiointiyritysten katastrofaalisista ja järjestelmällisistä virheistä. Kenian turvallisuusalan ammattilaiset eivät pystyneet havaitsemaan terroristien rikossuunnitelmia etukäteen, ymmärtämään eivätkä tutkimaan rikosta tapahtumahetkellä taikka estämään hyökkäystä. Lisäksi turvallisuusalan yritykset eivät kommunikoineet keskenään.
Vatsaani vääntää vieläkin, kun muistelen vuoden takaisia tunnelmia. Seurasin Westgaten hyökkäystä internetistä ja hermoilin ystävieni puolesta, jotka olivat urheasti päättäneet lentää Nairobiin alkuperäisen aikataulunsa mukaan.
Koska menneen murehtimisen sijaan kannattaa keskittyä nykyhetkeen ja tulevaan, on pakko kysyä: Mitä Westgatesta on siis opittu?
Hmm... No ainakin periaatteessa ostoskeskusten valvontaa on tehostettu. Sisäänkäyntien kohdalla tehdään niin kutsuttuja turvatarkastuksia. Vartija vinguttaa jonkin sortin metallinpaljastinta kaksi sekuntia kainaloissani ja kurkkaa pikaisesti käsilaukkuuni.
Vaan kas, kun kerran asioin lähiostarilla lähes päivittäin, vartijat tunnistavat minut jo kaukaa, eivätkä enää jaksa innostua tutkimisesta. Reppuuni kurkataan, mutta käsilaukkuuni ei, ja kuka nyt jaksaisi jotain metallinpaljastinta heiluttaa?
No melkein viisivuotias poikani jaksaa. Pampun näköinen piippaaja kun on hänen mielestään kiinnostava lelu, ja niinpä tutut vartijat antavat pojan piipittää itseään metallinpaljastimella. ”Search your mama”, vartijat naureskelevat tuttavallisesti, ja silloin poikani hipaisee metallinpaljastimella kainaloitani. Jep.
Onhan se hauskaa olla vartijoiden kanssa väleissä, mutta turvallisuus on viimeinen asia, jota tässä pelleilyssä edesautetaan.
Metallinpaljastimella leikkimishetkiä lukuun ottamatta Westgaten jälkeinen aika ei juurikaan ole muuttanut arkeamme. Nairobi tuntuu samalla tavalla lämpöiseltä ja turvalliselta kotikaupungilta kuin kolme vuotta sitten.
Muutamia perusperiaatteita yritämme kuitenkin noudattaa:
- Pimeällä emme kävele minnekään, vaan tilaamme taksin. Ylipäätään vältämme pimeällä liikkumista. (Paitsi jos on pakko pakko päästä Eric Wainainan konserttiin)
- Emme osallistu joukkotapahtumiin, joissa on paljon väkeä. (Paitsi jos on pakko pakko päästä Eric Wainainan konserttiin)
- Välttelemme ostoskeskuksia viikonloppuisin ja ruuhka-aikoina. (Paitsi jos maito on ihan loppu, tai tarvitaan lounaseväät)
- Emme pidä turhaa meteliä itsestämme, emme kulje kultakoruissa tai muuten arvokkaissa tamineissa missään. (Mitä nyt kotona mekkaloimme kuin Kiljusen herrasväki! Sen sijaan nukkavierulta näyttäminen on meille luontaista eikä vaadi mitään erityisponnisteluja)
- Emme ajele Matatu-takseilla ja paikallisbussejakin välttelemme (Paitsi jos nyt vaan tulee sellainen tilanne, että paitsi)
Kaiken kaikkiaan päivittäinen terrorismin uhka ei näy arjessamme. Vietämme tavallista lapsiperheen elämää, johon tässä maassa kuuluvat aseistetut vartijat ja kolmen lukon kotiovet.
Vaikka Nairobi on yksi maailman vaarallisimmista kaupungeista, tämä on meille toinen kotikaupunki ja turvapesä, jossa saamme jo toisen kerran perheytyä rauhassa, kaukana länsimaisen arjen velvollisuuksista.
Turvallista viikonloppua!
Mama Mzungu
Takaisin2 kommenttia:Maria 22:09:58 19.09.2014Niin tuttu tunne, ihan kuin olisimme siellä nyt. Silti niin ihana ja rakas maa. ??Vastaa kommenttiin:Maria 22:12:21 19.09.2014Kysymysmerkit tuli vahingossa, piti olla sydän. ??Vastaa kommenttiin:Kommentoi:
Muista tekijänoikeus! Älä lainaa tai kopioi blogin sisältöä ilman lupaa. Asante sana.
